Siirry sis�lt��n
VALIKKO
Siikajoen kunta

Siikasavontie 1 A
92400 Ruukki
Puh. 040 3156 299
kunnanvirasto@siikajoki.fi

PAAVOLAN KYLÄ - vuosien varrelta

Paavola tunnetaan vuosisatojen takaa nimellä Pehkola tai Pehkolankylä.


Ilmakuva 1960-luvulta

Asutus on tullut pääosin joki- ja järvireittejä pitkin lähinnä Savon suunnalta. Jokivartta pitkin ovat kulkeneet myös sodat ja hävitys.

Kostoretket seurasivat toistaan Novgorodista ja Venäjältä koeteltiin kovalla kädellä jokilaakson asukkaita.

Elinkeinoina olivat aluksi eränkäynti ja kalastus. Vuosisatojen myötä muodostuivat maanviljely ja karjanhoito viljavien jokivarsimaiden pääasialliseksi elinkeinoksi. Aluksi maita kaskettiin ja soita kydötettiin. Maista ja metsistä saatiin luonnollisesti viljaa, juurikasveja, lihaa ja puuta sekä riistaa. Lisäksi tuloja saatiin viinasta ja tervasta. Vientiä oli lähinnä Ouluun ja Raaheen.

Suurimerkityksellinen oli jokea ja sen sivuhaaroja pitkin tehty uittotyö.

Metsiä hyödynnettiin aina Oulunjärveä myöten. Suurimmat puunjalostussahat olivat Paavolaan tuolloin kuuluneessa Ruukissa.(Paavola ja Revonlahti yhdistettiin Ruukin kunnaksi 1973) Paavolan kautta kulki myös Suomen sodan sotajoukot(1808-09). Suurimmat taistelut käytiin jokivarressa Siikajoella ja Revonlahdella keväällä 1808.

Revonlahden taistelun ratkaisuksi osoittautui Paavolan suunnasta hyökänneet Gronstedin rohkeat joukot. He löivät venäläisen kenraali Bulatovin joukot pappilan maaston taistelussa.

Viimeksi sotasaappaat kulkivat Paavolan läpi, kun saksalaiset vetäityivät Suomen armeijan tieltä jatkosodassa.


Paavolan kunnan vaakuna