Avoin työpaikka: Koulupsykologin virka

Siikajoen kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi koulupsykologin virka 1.8.2020 alkaen

Siikajoen kunnan opetustoimessa on viisi perusopetuksen koulua, lukio sekä Raahen ammattiopiston yksikkö. Kokonaisoppilasmäärä on noin 1000.

Koulupsykologin tehtävät Siikajoen kunnassa ovat psykologisia arviointeja, yksilöllisiä tukikeskusteluja, opetushenkilöstön konsultointia sekä neuvontaa. Koulupsykologi kirjoittaa tarvittavat lausunnot opetusjärjestelyjä tai jatkotutkimuksia ja hoitoja varten. Koulupsykologilta odotamme oppilaan auttamista oppimisvaikeuksissa, tarkkaavaisuuden ja työskentelyn pulmissa, tunne-elämän kehityksen solmukohdissa, omassa tai perheen kriisissä sekä esimerkiksi vuorovaikutusongelmissa. Toivomme koulupsykologin osallistuvan osaltaan myös Siikajoen kunnan koulujen yhteisöllisen oppilashuollon kehittämiseen.

Viran pätevyysvaatimuksena on psykologian maisterin tutkinto sekä laillistetun psykologin ammatilliset oikeudet.

Tarjoamme mahdollisuuden tehdä kouluvuoden aikana viikoittaisen etätyöpäivän. Koulujen loma-ajoille on mahdollista sopia laajemmasta etätyön tekemisestä. 

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset ja todistukset, joilla virkaa haet. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Virkasuhteen alussa on 6 kk:n koeaika.

Lisätietoja: Ruukin koulun ja Siikajoen lukion rehtori Juha Vaara, p. 040 3156 433 ja koulukuraattori Jonna Achren, p. 040 3156 331

Noudatettava sopimus: KVTES, tehtäväkohtainen peruspalkka 4200e/kk+ vuosisidonnaiset lisät. Hakijalla on mahdollisuus esittää myös oma palkkatoive.

Hakeminen: sähköpostitse osoitteeseen saila.juutilainen [at] siikajoki.fi

Hakuaika päättyy 18.5.2020 klo 15.00.