Kunnanvirasto suljettuna maanantaina 25.5.
Siikajoen kunnanvirasto (Virastotie 5 A, Ruukki) on suljettuna maanantaina 25.5.2026 henkilökunnan koulutus- ja virkistyspäivän vuoksi.
Siikajoen kunnanvirasto (Virastotie 5 A, Ruukki) on suljettuna maanantaina 25.5.2026 henkilökunnan koulutus- ja virkistyspäivän vuoksi.
Siikajoen kunnan tekninen lautakunta rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranomaisena pitää vuosittaisen katselmuksen torstaina 28.5.2026 Siikajoen kunnan alueella keskittyen Paavolan, Ruukin ja Tuomiojan alueelle. Katselmuksessa kiinnitetään huomioita huonoon kuntoon päästettyihin ja jopa vaaraa aiheuttaviin rakennuksiin sekä epäsiisteydellään ympäristöä rumentaviin tontteihin.
Rakentamislain mukaan rakennus ja sen ympäristö on pidettävä rakentamisluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. Rakennukset on pidettävä ympäristöineen sellaisessa kunnossa, että ne jatkuvasti täyttävät terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukset, eivätkä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.
Katselmuksessa todetuista puutteellisuuksista tullaan asianomaiselle lähettämään kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika korjauskehotusten täyttämiseen.
Ilmoituksia epäsiisteistä kiinteistöistä voi etukäteen tehdä rakennustarkastaja Veikko Laurilalle p. 040 830 3153 veikko.laurila [at] raahe.fi ja ympäristötarkastaja Heidi Nymanille p. 040 359 6073 heidi.nyman [at] pyhajoki.fi
Siikajoen tekninen lautakunta
Siikajoen kunta ottaa vastaan kompostoituvaa puutarhajätettä, risuja ja oksia osoitteessa Kuormaajantie, 92400 Ruukki (ensimmäinen tienhaara vasemmalla ennen rautakauppaa). Puutarhajätteen tuonti on asiakkaille maksuton.
Kysynnän vuoksi tekninen toimisto jatkaa maankaatopaikan aukioloa:
tiistaisin 21.4. - 26.5.2026 kello 14-18. Jätteiden tuonti aukioloaikojen ulkopuolella on kielletty.
Siikajoen kunta
Jätehuolto
Loppusyksystä järjestettiin kirjastoissa asiakastyytyväisyyskysely. Kokonaisarvosana kohosi niinkin korkeaksi kuin 4,5 maksimissaan 5:stä. Avovastauksissa saimme hyviä toiveita ja ideoita, joita yritämme toteuttaa resurssiemme puitteissa. Monet toiveet valitettavasti törmäävät määrärahoihimme, joiden kanssa joudumme elämään.
Linkki tarkempaan palautteeseen:
https://www.siikajoki.fi/ajankohtaista-kirjastoissa
Muutosvoima-hankkeen aikana Siikajoen kunnan asukkailla on mahdollisuus saada maksutonta liikuntaneuvontaa. Palvelu sopii yli 18-vuotiaille, jotka kaipaavat tukea oman hyvinvoinnin edistämiseen.
Liikuntaneuvonnassa asiakas saa:
Lisäksi palvelussa on mahdollisuus liikkumiskyvyn testeihin ja eri liikkumiskokeiluihin yhdessä ohjaajan kanssa. Palvelua toteutetaan yksilömuotoisesti etä- ja lähitapaamisina sekä ryhmämuotoisesti etätapaamisina. Tutustu palveluun tarkemmin kunnan sivulla: https://siikajoki.fi/liikuntaneuvonta
Muutosvoima-hankkeessa edistetään kuntien liikuntaneuvonnan yhdenmukaista saatavuutta. Hanketta hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, ja osatoteuttajina toimivat ODL Liikuntaklinikka sekä Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry. Hanke saa rahoitusta kansallisista Terveydeksi- ja Suomi Liikkeelle -ohjelmista.
Lisätiedot: liikuntaneuvoja Sari Pekkala sari.pekkala [at] pohde.fi p. 040 318 7348
Sako- ja umpikaivolietejätteen tyhjennykseen ja kuljetukseen liittyvä kysely kiinteistöille, joilla on sako- tai lietekaivo jätevesiä varten.
Siikajoen kunnassa tehdään selvitys sako- ja lietekaivojen tyhjennyksen ja kuljetuksen osalta perustuen Siikajoen kunnan teknisen lautakunnan päätökseen 16.12.2025 §5. Siikajoen kunta on Jätelain 32 § 2 momentin mukaan velvollinen järjestämään kunnassa saostus- ja umpikaivolietteen jätehuollon.
Selvityksen perusteella Siikajoen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen eli tekninen lautakunta päättää sako- ja lietekaivojätteen kuljetusjärjestelmästä ja tekee jätteenkuljetusjärjestelmäpäätöksen.
Selvitettäviä asioita ovat:
Mikäli teillä on kiinteistöllänne on sako- tai lietekaivo jätevesiä varten, täyttäkää ja palauttakaa alla oleva kysely:
Sako- ja umpikaivolietejätteen tyhjennykseen ja kuljetukseen liittyvä kysely kiinteistöille (Microsoft Forms -lomake)
Siikajoen kunta, ympäristönsuojeluviranomainen.
Luohuan koulua suunnitellaan lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen ja Luohuan koulun oppilaat siirtyisivät Paavolan kouluun 1.8.2027 alkaen. Osana päätöksenteon valmistelua Siikajoen kunta järjestää Luohuan koulun lakkauttamisprosessia koskevia avoimia kuulemistilaisuuksia, joissa huoltajilla, oppilailla, henkilöstöllä ja kaikilla muilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus saada lisätietoa ja esittää näkemyksiään.
Tulevat kuntalaisten kuulemistilaisuudet
Luohuan koulun lakkauttamisprosessilla haetaan 1.8.2027 alkaen opetuksen järjestämisen resurssien optimointia, jossa toteutuu palvelujen parempi yhdistyminen. Tämä tarkoittaa, että oppilaat saavat mahdollisimman laajasti tarvitsemiaan palveluja saman katon alta, mikä mahdollistaa esimerkiksi opiskeluhuoltopalveluiden, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä täydentävän varhaiskasvatuspalvelujen paremman saatavuuden.
Palveluverkon tarkasteluun kuntaa ajaa ikäluokkien pieneneminen ja taloudellisten edellytyksien heikkeneminen. Lapsimäärän vähenemisen myötä vähenevät valtionosuudet, jolloin kunnan tulot eivät riitä nykyisen kaltaisen, laajan palveluverkon ylläpitämiseen.
Kuulemistilaisuuksissa jaetaan tietoa siitä, miten esitettävään valmisteluun on päädytty, ja mitkä ovat realiteetit suunnitelman taustalla. Asia on tarkoitus viedä päätöksentekoon sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen kautta valtuustoon toukokuussa 2026.
Tilaisuudessa esitellään:
Vanhempia on tiedotettu asiasta. Kutsu tilaisuuteen on lähetetty myös Wilma-viestijärjestelmän kautta.
Mielipiteet ja lausunnot
Tilaisuuksien lisäksi aiheesta on mahdollisuus toimittaa kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja kuntaan. 1.4.2026 klo mennessä lähetetyt lausunnot ehtivät sivistyslautakunnan käsittelyyn. Mielipiteet ja lausunnot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo [at] siikajoki.fi (kirjaamo[at]siikajoki[dot]fi).
Tilaisuuksiin toivotetaan tervetulleiksi kaikki asiasta kiinnostuneet.
Vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelut ovat osa liikkumisen tukea ja lakisääteisiä vammaispalveluja. Palvelun tarkoituksena on mahdollistaa vammaisen henkilön sujuva arki, osallisuus ja yhdenvertainen liikkuminen silloin, kun julkisten kulkuneuvojen käyttö ei ole mahdollista ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Siikajoen kunnalle on tullut palautetta kuljetuspalvelujen toimivuudesta. Kunta haluaa lisätä tietoa palvelun sisällöstä ja antaa ohjeita siihen, miten asiakas voi toimia kuljetuksiin liittyvissä haasteissa. Tiedot ja toimintaohjeet on kerätty Tervia Logistiikka Oy:n, Pohteen ja Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilta.
Kuljetuspalvelua voidaan myöntää henkilöille, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät vamman tai sairauden vuoksi kykene käyttämään julkisia kulkuneuvoja ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
Kuljetuspalveluja voidaan myöntää:
Asiointi- ja virkistysmatkoihin myönnetään pääsääntöisesti vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Palvelua järjestettäessä huomioidaan vammaisen henkilön yksilöllinen liikkumisen tarve, yhdenvertaisuus ja osallisuus.
Jos kuljetuspalveluun liittyy toistuvia haasteita, asiakas voi edetä seuraavasti:
Keskustelu, muistutus ja kantelu ovat asiakkaan oikeuksia ja tukevat palvelun kehittämistä.
Jos et pysty itse tekemään muistutusta tai kantelua, muistutuksen tai kantelun voi tehdä myös huoltaja, edunvalvoja, omainen tai muu läheinen.
Voit lukea lisää muistutukseen ja kanteluun liittyvistä asioista lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilta: Lupa- ja valvontavirasto – kantelun tekeminen.
Osallistu suunnistus- & luontoliikuntakampanjaan!
Luohuan Tönkyräkankaalta
Paavolan K-Kyläkaupalta
Ruukin pääkirjastolta
Revonlahden Nesteeltä
tai voit ladata kartan alta Liitetiedostot-kohdasta.
Kaikilla kartoilla on kolme erilaista rataa: A, B ja C. Vaativin rata on A. Rastit ovat kiintorasteja. Kartoissa on ratapiirros, rastimääritteet ja tarkistuskortti, johon merkitään rasteilla olevat tunnuskirjaimet.
Merkkaa karttasi tarkistuskorttiin rastien tunnuskirjaimet ja lähetä kartta Markolle liikuntatoimeen ”tarkastettavaksi”. Kampanja kestää syyslomaviikon loppuun eli 26.10 saakka. Palauta karttasi viimeistään viikolla 44.
Karttoja palauttaneiden kesken arvotaan liikunnallisia palkintoja 😊
Liikunnallisin terveisin,
Marko Äijälä
Liikuntasihteeri
Siikajoen kunta
puh.0403156241
marko.aijala [at] siikajoki.fi (marko[dot]aijala[at]siikajoki[dot]fi)
Facebook: Siikajoen liikuntatoimi & virkistysalueet
Elokuun valtuuston kokous on peruttu käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi.
Seuraava valtuuston kokous on syyskuun kokous 25.9. klo 17
Keskustelutilaisuus Tauvon sataman ja alueen kehittämisestä.
Aika: Tiistaina 24.6.2025 klo 15.00-17.00
Paikka: Komppalinnan aula, Jaakontie 1, 92320 Siikajoki
Siikajoen kunta kutsuu Tauvon kalasataman yhteisen vesialueen osakaskunnan osakkaat keskustelemaan Tauvon sataman kehittämisestä ja kunnostamisesta.
Samassa tilaisuudessa keskustellaan myös Tauvon uimarannan ja siihen liittyvien virkistyspalvelujen kehittämisestä alueella. Alueen käyttäjät, yritykset ja kolmannen sektorin toimijat kutsutaan keskustelutilaisuuteen kertomaan ideoitaan ja ajatuksia Tauvon alueen kehittämisestä sekä siitä, minkälaista toimintaa ja palveluja alueelle toivotaan.
Tervetuloa keskustelemaan Tauvon tulevaisuudesta!
Siikajoen kunta
Suomessa tuli 4.3.2025 voimaan lakimuutos, jonka mukaan tilapäinen suojelu päättyi sellaisilta kolmansien maiden kansalaisilta, jotka oleskelivat Ukrainassa tilapäisillä oleskeluluvilla ja jotka eivät ole Ukrainan kansalaisen perheenjäseniä. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan Euroopan unionin ja Schengen-sopimuksen ulkopuolisten maiden kansalaista.
Mitä muutos tarkoittaa käytännössä?
Tilapäinen suojelu koskee jatkossakin Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten lisäksi niitä kolmansien maiden kansalaisia, joilla on Ukrainassa pysyvä oleskelulupa tai jotka ovat saaneet siellä kansainvälistä suojelua.
Sen sijaan Suomi ei enää jatka tilapäisen suojelun antamista niille Ukrainasta paenneille noin 200 kolmannen maan kansalaiselle, joilla ei ole ollut Ukrainassa pysyvää oleskelulupaa tai jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua Ukrainassa. Heidän osaltaan tilapäinen suojelu päättyi 31.3.2025. Luvat päättyivät suoraan lain nojalla ilman erillistä hallintopäätöstä ja valitusoikeutta. Henkilöt, joita asia koskee ja joilta lupa on loppunut, ovat saaneet asiasta tiedon kirjeillä. Valtaosa näistä henkilöistä on siirtynyt vastaanottokeskuksista kuntien asukkaiksi.
Henkilöllä pitää olla laillinen peruste olla Suomessa
Jos kolmannen maan kansalainen, jolla on lupa loppunut 31.3.2025, haluaa jäädä Suomeen tilapäisen suojelun luvan päättymisen jälkeen, hänellä pitää olla laillinen peruste oleskella Suomessa. Jos henkilöllä ei ole laillista perustetta oleskella Suomessa, kun tilapäisen suojelun lupa on päättynyt, hänen tulee poistua Suomesta kotimaahansa tai sellaiseen maahan, jossa hänellä on oleskeluoikeus. Laillinen peruste oleskelulle voi olla esimerkiksi oleskelulupa Suomessa. Myöskään tilapäiseen suojeluun liittyvää oleskelulupakorttia ei voi enää tilapäisen suojelun luvan päättymisen jälkeen käyttää. Jos henkilö oleskelee laittomasti Suomessa tai käyttää tilapäisen suojelun oleskelulupakorttia sen jälkeen, kun tilapäisen suojelun oleskelulupa on päättynyt, hän syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen. Poliisi tekee Suomessa ulkomaalaisvalvontaa.
Jos henkilöllä on tilapäisen suojelun luvan lisäksi jokin toinen oleskelulupa voimassa Suomessa, tilapäisen suojelun luvan päättyminen ei vaikuta toiseen oleskelulupaan.
Lisätietoja www.migri.fi
Varoja voi hakea jatkuvalla haulla.
Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan:
• sähköpostitse: kunnanvirasto @ siikajoki.fi tai
• paperisena kunnanvirastolle: Virastotie 5A, 92400 RUUKKI.
Hakemuksesta täytyy löytyä yhdistyksen/järjestön/osuuskunnan nimi ja y-tunnus, tilinumero, haettava rahoituksen määrä ja haettava rahoituksen tarkoitus/kohde perusteluineen sekä pöytäkirjanote, josta käy ilmi yhdistyksen/järjestön/osuuskunnan päätös rahojen hakemisesta sekä liitteeksi säännöt.
Rahat maksetaan kuitteja vastaan tai vaihtoehtoisesti voidaan sopia maksimissaan 75 prosentin ennakkomaksusta, jolloin kunnalla on oikeus periä rahat takaisin mikäli kuitteja ei toimiteta jälkikäteen.