Päävalikko
Vireillä olevat kaavahankkeet
Siikajoella on meneillään useita kaavahankkeita. Kunnassa kaavoitusta ohjaa kunnanhallitus ja kaavoitus tehdään kaavakonsulttien toimesta. Hankkeiden aineistot ovat nähtävillä tällä sivulla. Kaava-aineistot ovat nähtävillä myös kunnanvirastolla niiden nähtävilläoloaikana.
Leuvannevan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaava
VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy suunnittelee tuulivoimapuiston sekä aurinkovoima-alueiden rakentamista Siikalatvan kunnan Leuvannevalle sekä hankealueeseen sisältyvälle Siikajoen kunnan osa-alueelle (eksklaavi). Hanke-alueen pinta-ala on noin 60 km2, josta noin 5,9 km2 on Siikajoen osayleiskaavoitettavalle alueelle. Kaavat laaditaan erillisinä molemmille kunnille. Yleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (AKL) 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.
Kunnahallitus päätti asettaa Leuvannevan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen yleisesti nähtäville luonnosvaiheen kuulemista varten. Luonnosvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä 31.10.-8.12.2025. Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää kaavaluonnoksesta mielipide. Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 8.12.2025 kirjallisina osoitteeseen: kunnanvirasto@siikajoki.fi, otsikolla Leuvanneva tai Siikajoen kunta, Virastotie 5 A, 92400 Ruukki.
Yleisötilaisuus
Kaavan luonnosvaiheessa järjestetään koko hankealuetta koskeva tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 12.11.2025 klo 18-20 Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa esitellään myös yhteisvaikutusten arviointiselostusta. Yleisöllä on mahdollisuus vapaamuotoiseen keskusteluun hankkeesta vastaavan ja konsultin kanssa tapahtumapaikalla ennen yleisötilaisuutta klo 17–18. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat Siikalatvan kunnan sivulle https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/
Lisätietoja antavat:
Hankkeesta vastaava:
Uusiutuva Energia Leuvanneva Oy
Mika Hytönen, puh. 040 722 4417, mika.hytonen@vsb.energy
Kaavaa laativa konsultti:
AFRY Finland Oy
Ismo Vendelin, puh 050 326 3557, ismo.vendelin@afry.com
Valmisteluvaiheen aineisto
Kuulutus kaavaluonnoksen nähtävilläolosta
Leuvanneva osayleiskaava luonnos Siikajoki 30.9.2025
Leuvanneva osayleiskaavaselostus Siikajoki 30.09.2025
- Liite 1 Leuvanneva OAS Siikajoki 30.09.2025
- Liite 2 Leuvanneva osayleiskaavat VON 31.01.2025 muistio
- Liite 3 Leuvanneva asukaskyselyraportti 2024
- Liite 4 Leuvannevan havainnekuvat
- Liite 5 Leuvannevan arkeologinen inventointi 2022-2023
- Liite 6 Leuvanneva luontoselvitys
- Liite 7 Vaikutusarviot salassa pidettävät lintulajit (vain viranomaiskäyttöön, salainen)
- Liite 8 Susiselvitys (vain viranomaiskäyttöön, salainen)
- Liite 9 Metsäpeurakartat (vain viranomaiskäyttöön, salainen)
- Liite 10b Natura Leuvanneva julkinen
- Liite 11 Leuvanneva ilmasto arviointimenetelmät
- Liite 12 Leuvanneva Melumallinnus tekninen raportti
- Liite 13 Leuvanneva Välkeselvitys 9.5.2024
- Liite 14 Leuvanneva vaikutusten merkittävyys
- Liite 15 Karttaliitteet tuuli- ja aurinkovoimapuiston hankealueesta ja voimajohtoreiteistä (A3)
- Liite 16 Leuvannevan hankkeen aikataulu
- Liite 17 Kaava-alueen ulkopuolinen sähkonsiirto
- Liite 18 Palauteraportti Leuvanneva Siikajoki 06.10.2025
Edeltävät vaiheet
Siikajoen kunnanhallitus päätti tiedottaa Leuvannevan tuulivoimapuiston osayleiskaavoituksen vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta (KHALL 6.6.2022 § 242).
Tauvon ranta-asemakaavan laajennus
Siikajoen kunnalle on toimitettu Tauvon ranta-asemakaavan laajennusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alueidenkäyttölain 74 § mukaan maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle AKL 63 §:ssä tarkoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kunnanhallitus päätti 22.9.2025 laittaa Tauvon ranta-asemakaavan laajennusta koskevan yksityisen maanomistajan kaavoitushankkeen vireille.
Ranta-asemakaavan laajennus koskee Siikajoen kunnassa sijaitsevia yksityisessä omistuksessa olevia kiinteistöjä 748-402-11-94, 748-402-11-157, 748-402-11-147, 748-402-11-148.
Kunnanhallitus kuulutti 8.10.2025 Tauvon ranta-asemakaavan laajennuksen vireilletulosta ja sitä koskevasta osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisesta. Kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) kuvataan kaavoitusmenettelyä ja osallisten mahdollisuutta osallistua kaavoitukseen.
Kaavahanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on yleisesti nähtävillä koko kaavoitusprosessin ajan.
Osallisella on mahdollisuus esittää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä siihen saakka, kun kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
Kaavoittaja:
KimmoKaava, Kimmo Mustonen
puh. 0400 703521
etunimi.sukunimi@kimmokaava.fi
Aloitusvaiheen aineisto
- Kuulutus vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (khall 22.9.2025)
Ruukin Asemanseudun osayleiskaavan muutos- ja laajennus
Kunnanhallitus on 9.12.2024 § 337 käynnistänyt Jussinkankaan asemakaavan laadinnan. Asemakaavan suunnittelun yhteydessä on tarpeen tehdä myös yleiskaavatarkastelu. Kunnanhallitus päätti 22.9.2025 käynnistää Ruukin Asemanseudun osayleiskaavan 2030 muutoksen ja laajennuksen ja hyväksyi kaavoitushanketta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). Suunnittelualue sijoittuu Ruukin taajaman länsipuolelle Jussinkankaan, Haarakankaan ja Peräkankaan alueelle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 480 ha. Suunnittelualue yltää osin Revonlahden oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alueelle. Revonlahden osayleiskaava kumotaan siltä osin.
OAS on Alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisesti nähtävänä 8.10.-6.11.2025 välisen ajan Siikajoen kunnanvirastolla (Virastotie 5A, Ruukki) ja kunnan kotisivuilla.
Mielipiteet OAS:sta tulee toimittaa kirjallisena Siikajoen kunnanhallitukselle 6.11.2025 mennessä. Osoite on Siikajoen kunta/Kunnanhallitus, Virastotie 5A, 92400 Ruukki tai sähköpostilla kunnanvirasto@siikajoki.fi otsikolla Ruukin Asemanseudun yleiskaavan laajennuksen OAS.
Aineisto
- Kuulutus vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (22.9.2025)
Jussinkankaan asemakaavoitus
Siikajoen kunnanhallitus kuulutti Jussinkankaan kaavahankkeen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta 18.12.2024. Hankkeen edetessä havaittiin, ettei suunniteltu alue sovellu kaikilta osin suunniteltuihin toimintoihin. Kunnanhallitus hyväksyi 16.6.2025 § 14 Ruukin Yrityspuisto Oy:n tekemän Jussinkankaan kaavoitusaloitteen hankealueen laajentamisesta. Laajennusalue sijoittuu Jussinkankaasta lounaaseen päin. Suunnittelualue on laajennuksen jälkeen yhteensä noin 370 hehtaaria.
Kunnanhallitus hyväksyi 22.9.2025 § 280 päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman. OAS on AKL 63 §:n mukaisesti nähtävänä 8.10.-6.11.2025 välisen ajan Siikajoen kunnanvirastolla (Virastotie 5A, Ruukki) ja kunnan kotisivuilla.
Mielipiteet OAS:sta tulee toimittaa kirjallisena Siikajoen kunnanhallitukselle 6.11.2025 mennessä. Osoite on Siikajoen kunta/Kunnanhallitus, Virastotie 5A, 92400 Ruukki tai sähköpostilla kunnanvirasto@siikajoki.fi otsikolla Jussinkankaan AK:n OAS.
Aineisto
Kuulutus osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta
Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma (22.9.2025)
Vireilletulo
- Kuulutus vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta 18.12.2024
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (4.12.2024)
Ruukin Asemanseudun asemakaavan muutos korttelissa 35
Kunnanhallitus on kokouksessaan 25.9.2023 päättänyt aloittaa Ruukin Asemanseudun asemakaavan muutoksen ja asettaa siitä koskevat osallistumis- ja arviointisuunnitelma yleisesti nähtäville. Asemakaavan muutos koskee Ruukin Asemanseudun asemakaavan korttelia 35 sekä siihen liittyviä katu-, liikenne- ja virkistysalueita.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluvaiheen aineisto on nähtävillä 5.10-6.11.2023.
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään lähettämään 12.2.2019 mennessä kirjallisena Siikajoen kunnanhallitukselle 11.8.2023 klo 16.00 mennessä. Osoite on Siikajoen kunta/Kunnanhallitus, Virastotie 5A, 92400 Ruukki tai sähköpostilla kunnanvirasto@siikajoki.fi otsikolla Korttelin 35, OAS.
Aineisto