Ikääntyneiden hyvinvointikysely

Siikajoen ikääntyneiden toiminnan kehittämisen tueksi ja hyvinvoinnin nykytilanteen kartoittamiseksi keräämme 65-vuotta täyttäneiltä asukkailta henkilökohtaisia kokemuksia ikääntyneiden jokapäiväisestä hyvinvoinnista.

Kyselyn tulosten pohjalta tarkastellaan kuinka ikääntyneet voivat Siikajoella ja mitkä hyvinvoinnin osa-alueet nousevat tuloksissa kehittämiskohteiksi. Kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvoinnin vuosiraportoinnissa sekä seuraavassa hyvinvointikertomuksessa ja hyvinvointisuunnitelmassa.

 

Vastaa kokemukselliseen hyvinvointikyselyyn 30.04.2025 mennessä ensisijaisesti sähköisen linkin kautta täältä: LINKKI

Kysely on varsin pitkä, mutta toivomme, että jaksaisitte vastata siihen tiedon saamiseksi.

 

Paperisia kyselylomakkeita on saatavilla ke 19.2. alkaen kunnanvirastolta, kirjastoista sekä apteekista, jonne ne voi myös palauttaa. Hyvän mielen työntekijä jakaa lomakkeita omille asiakkailleen vastattavaksi ja palautettavaksi.

 

Autathan ikääntynyttä läheistäsi vastaamaan kyselyyn vastausten saamiseksi.

 

Lisätietoja: Elina Jaakola, hyvinvointi- ja hankekoordinaattori, puh. 040 3156 222 tai elina.jaakola [at] siikajoki.fi (elina[dot]jaakola[at]siikajoki[dot]fi)

Iloisia ikäihmisiä katsoo kameraan.