Päävalikko
Siikajoen harrastamisen malli jatkuu
Toiminta on osa Harrastamisen Suomen mallia, siikajokilaisittain SiMa-hanketta.
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle (1.-9.lk) mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Siikajoki haluaa olla mukana edistämässä lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestämällä erilaisia harrastusmahdollisuuksia kaikilla viidellä peruskoululla.
Siikajoen harrastamisen malli ”SiMa” alkoi ensimmäistä kertaa kunnassa syyskuussa 2022 ja hanke saa nyt jatkoa lukuvuodelle 2023-2024. Hankkeen avulla pyritään ennen kaikkea järjestämään mahdollisuuksia harrastaa, mutta myös tavoittamaan niitä lapsia ja nuoria harrastamisen pariin, joilla ei ole vielä lainkaan harrastusta.
SiMan harrastustoimintaan osallistuminen ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta, sillä kaikki toiminta järjestetään oppilaslähtöisesti osallistujia kuunnellen ja ohjaten. Harrastusvaihtoehtoihin pääsee tutustumaan suodattamalla valikosta oman peruskoulunsa, jolloin vain siellä järjestettävät kerhot tulevat näkyviin.
Osallistuminen SiMan harrastustoimintaan on täysin maksutonta ja toimintaan osallistujat on vakuutettu kunnan tapaturmavakuutuksen kautta. Oppilaat voivat osallistua omilla kouluillaan järjestettävään ikäluokkansa mukaiseen harrastustoimintaan. Huomioithan, että harrastustoiminta ei sulje pois iltapäivätoimintaan osallistumista, vaan täydentää tarjontaa. Oppilas voi siis hyvin käydä iltapäivän aikana harrastamassa ja palata sen jälkeen iltapäivätoimintaan. Huolehdithan, että iltapäivätoiminnassa tiedetään lapsen osallistumisesta SiMan toimintaan.
Huomioitavaa kerhoista:
- Jokainen oppilas on saanut kerhopaikan sieltä minne on ilmoittautunut, JOS kerhoon on ollut riittävästi ilmoittautuneita
(perutut kerhot on merkitty ilmoittautumisjärjestelmään).
- Mikäli oppilas on ilmoitettu useampaan kerhoon, on hän saanut paikan kaikista kerhoista, JOS ne ovat toteutuneet, ja SAA siten osallistua niihin kaikkiin. Mikäli oppilas on ilmoitettu kerhoihin, jotka ovat ajallisesti yhtä aikaa, ilmoitathan mistä kerhosta oppilas luopuu
- Osa kerhoista alkaa poikkeuksellisesti vasta lokakuun ensimmäisellä viikolla!
- Kerhokertojen ajankohdat löytyy ilmoittautumisjärjestelmästä kunkin kerhon kohdalta, avaamalla kerhon lisätiedot ja klikkaamalla syys- ja kevätlukukauden kohdalta "Avaa". Muutoksista tiedotetaan.
- Paavolan aamun liikuntakerhot alkavat poikkeuksellisesti koulun alkamisen vuoksi alkaneet jo viikolla 34
- Mikäli oppilas haluaa lopettaa kerhon, ilmoitathan siitä ohjaajalle ja/tai hyvinvointi- ja hankekoordinaattorille
- Omia ilmoittautumisiasi pääset tarkastelemaan täältä: https://uusi.kuntapalvelut.fi/siikajoki/fi/my-registrations/login-link
Samasta paikasta näet lapsikohtaisesti ilmoittautumistiedot ja voit hallinnoida ilmoittautumisiasi
Jatkoilmoittautuminen SiMa-kerhokaudelle lv. 2023-2024 tapahtuu täältä:
https://uusi.kuntapalvelut.fi/siikajoki/fi/
- Kerhoihin voi jo jatkoilmoittautua vapaille paikoille tai jonoon, mikäli kerho on jo täynnä
- Yhdellä ilmoittautumisella voit ilmoittaa vain yhden lapsen kerrallaan, mutta samalla kertaa useampaan harrastukseen
- Valitse ilmoittautumislinkin kotisivulta vasemmasta sivupalkista "Aine" kohdasta haluamasi koulu, jotta näet valitsemasi koulun kerhot
- Kerhokohtaiset lisätiedot sekä kerhokertojen ajankohdat löydät klikkaamalla kunkin kerhon lisätietoja-kohtaa
Tervetuloa mukaan harrastamaan!
Lisätietoja hyvinvointi- ja hankekoordinaattori Elina Jaakolalta
elina.jaakola [at] siikajoki.fi
040 3156 222
