Turvaa lasten koulumatka – Aja varovasti ja valppaasti

Koulujen alkaessa liikenteessä näkyy taas entistä enemmän pieniä kulkijoita. Uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulutaipaleensa ja harjoittelevat koulumatkansa kulkemista. Siikajoen kunta haluaa muistuttaa kaikkia erityisestä tarkkaavaisuudesta liikenteessä, jotta voimme yhdessä varmistaa lasten turvallisen koulumatkan mennen tullen. Pidetään siis yhdessä huolta siitä, että kouluvuoden aloitus sujuu turvallisesti kaikille. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa liikenteen turvallisuuteen.

Kiinnitä huomiota erityisesti seuraaviin asioihin kulkuneuvostasi huolimatta:

  • Tilannenopeudet: Muista sovittaa ajonopeutesi liikennetilanteeseen. Nopeusrajoitusten noudattaminen ja hitaampikin ajaminen kouluteiden läheisyydessä voi estää onnettomuuksia.
  • Ennakointi: Ole valppaana ja ennakoi lasten liikkuminen. Lapset voivat olla arvaamattomia liikenteessä, joten ennakointi on erityisen tärkeää.
  • Tarkkaavaisuus: Vältä kaikkea ylimääräistä ja keskity täysillä ajamiseen ja ympäristön havainnointiin.

 

Syksyn tullen muistetaan lisätä niin pienille kuin isoimmillekin kulkijoille riittävästi heijastimia tuomaan lisää näkyvyyttä ja turvaa liikenteeseen.

 

Hyvinvointi- ja turvallisuusterveisin,

Elina Jaakola

Hyvinvointi- ja hankekoordinaattori

Siikajoen kunta