Valtuustoryhmien kannanotto Siikapirtin hoivapalveluiden lakkauttamisesta

Siikajoen kunnan valtuustoryhmien

KANNANOTTO SIIKAPIRTIN HOIVAPALVELUIDEN LAKKAUTTAMISESTA 
  
Olemme tyrmistyneinä vastaanottaneet tiedon, että Attendo aikoo sulkea Siikapirtin 
hoivapalvelutalon Siikajoenkylällä. Vuosikymmenten ajan kuntamme ikäihmiset ja lukuisa 
joukko muualtakin tulleita ikäihmisiä ovat saaneet nauttia entisen Puistolan, nykyisen 
Siikapirtin, palvelusta lähellä kotia.  Ammattitaitoinen henkilökunta ja kodinomaiset puitteet 
ovat taanneet ikäihmisille sen mitä he pitkän päivätyön tehneinä yhteiskuntamme 
rakentajina ovat osakseen ansainneet.

Onko oikein, että tällainen kunnassamme toimiva palvelu ajetaan alas ja toiminta siirretään 
toisaalle vedoten mm. tilojen toimimattomuuteen tai henkilökunnan saatavuuteen? EI. Sitä 
emme Siikajoen kunnan valtuutettuina voi hyväksyä. Valtuutetut yli puoluerajojen ovat 
selvittäneet useilta eri tahoilta mahdollisuuksia nykyisten palvelujen turvaamiseksi 
Siikapirtillä. Vastaukset eivät ole meitä tyydyttäneet. Yhteinen tahtotilamme on, että 
palvelut säilytetään Siikajoenkylällä ja niitä kehitetään entisestään.

Tahtotilamme on, että avoin keskusteluyhteys Attendon kanssa pidetään yllä ja yhdessä 
haemme tähän kestävän, pitkäaikaisen ikäihmisten hoivapalveluratkaisun.

Haluammekin kiittää niitä aktiivisia kuntalaisia, jotka omalta osaltaan ovat nostaneet asian 
kriittiseen tarkasteluun palvelujen lakkauttamisuhan alla. Koemme, että olemme yhteisellä 
asialla kotikuntamme asukkaiden parhaaksi ja työtä on jatkettava kaikilla osa-alueilla. 

 

Siikajoella 17.1.2023 

 

Siikajoen Keskustan valtuustoryhmä 
Siikajoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä 
Siikajoen Kokoomuksen valtuustoryhmä 
Siikajoen Vasemmiston valtuustoryhmä  
Siikajoen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 
Siikajoen Sitoutumaton demokraattinen valtuustoryhmä